Tänään jäljellä 0

Apua! En edes tiedä mitä ajatella enää. Mulla on tasan 5 tuntia lähtöön.. vähemmänkin ja vaikka kuinka koitan vääntää aamuista herätystä myöhemmäksi, ei aika näytä kulkevan yhtään sen hitaampaa. Lasken vain tunteja lähtöön ja kauhulla odotan sitä hetkeä, kun noi tunnit muuttuu minuuteiksi, sekunteiksi ja jo tapahtuneiksi hetkiksi. Vaikka kaiken lähtöön liittyvän pitäisi olla kunnossa, ei toi tunnu vaan yhtään sen todellisemmalta, kuin koskaan ennenkään, täällä mä vaan kirjoitan blogitekstiä ja raivoan mun koneelle keskellä yötä lentokenttähotellissa, enkä silti tajua, silti. En vain osaa kuvitella, että huomenna tähän aikaan oon jo ihan muualla ja tutut ja turvalliset ihmiset ja ympäristöt ovat jääneet jo kauas taakse.

Peach State here I come! Nähdään ja kuullaan kohta taas.

Vau

Vau, vau, ihan uskomatonta, että oon oikeasti kirjoittamassa sitä ensimmäistä postausta, jonka tekeminen on tuntunut  niin ylivoimaiselta jo varmaan siitä lähtien, kun blogin ulkoasu saatiin vihdoin ja viimein (yli kuukausi sitten) valmiiksi. Tai mieluumminkin siitä lähtien kun peppi sai fiksattua koko blogin julkaisukuntoon. Jotenkin aikaa tälle raapustamiselle ei ole löytynyt edes etsimällä ja kuvatkin ovat uupuneet pahasti. Ja nyt kun vihdoin ja viimein sain edes jonkinmoisen aloituksen aikaiseksi, niin pakkohan tä on loppuun asti kirjoittaa..

En oikeastaan ole koskaan ollut sellaista bloggaajatyyppiä ja sen huomaa jo siitä, miten pitkälle sain tämänkin postauksen julkaisemista venytettyä. Yritän kuitenkin kirjoitella mahdollisimman säännöllisesti, niin että kaikki, joita kiinnostaa lukea mun jenkkivuodesta, saa siihen mahdollisuuden tän blogin kautta ja voipi olla että pääsen myös itse astetta helpommalla, kun ei tarvitse selittää kaikille kuulumisia erikseen. 

Mun Tj on tässä vaiheessa 3 ja sehän tarkoittaa sitä, että kolmen päivän päästä löydän itseni Helsinki-Vantaa lentokentältä juoksemassa oman lentoni perässä, jonka päätepysäkkinä olisi sitten Atlanta, parin välilaskun jälkeen tietenkin. Huhhuh, kuulostaapa karulta toi kolme päivää, varsinkin kun tiiän miten nopeasi aika näinä vikoina päivinä lentääkään. Tiedän ettei tä eka postaus ollut nyt kovinkaan tyhjentävä, vaan vähän pintapuolinen ja lyhyehkö yritys blogin aloitukselle, mutta ainakin on sitten mistä jatkaa kun on taas vähän enemmän aikaa ja inspiraatioita. Nyt meen kuitenkin viettämään ihanaa kesäiltaa rakkaiden ihmisten kanssa, iloisten juhlien merkeissä, nyt kun siihen on vielä mahdollisuus ja ehtii vielä edes vähän nauttia niiden seurasta, ja joita näkee suraavan kerran sitten vuoden päästä.

Lopuksi täytyy sanoa vielä isot kiitokset ja halit pepille tosta ulkoasusta, en ois kyllä ikinä pärjänny tän kanssa. ♥