10. joulukuuta 2013

Kauden vika touchdown



Tuun nyt tosi nopeesti postaamaan muutamat kuvat meijän futiskauden vikasta pelistä. Meillä ei oo kotona wi-fiä ja jostain syystä mun läppäriä ei saa yhdistettyä myöskään meidän kotiverkkoon, joten oon nyt sitten kantanut konetta koko päivän koulussa ja tulin kaverin luokse postailemaan. Ihan hirveetä että tästä postauksesta tuli nyt tämmönen ja noi kuvatkin on ihan väärässä järjestyksessä kun kiireessä tätä joudun tekemään. Lupaan että tä laatu tulee paranemaan huomattavasti jos saan sen netin meijän kotona toimimaan, tä nyt toimii vaan tämmösenä hätäpostauksena ettei siellä puolella luulla että oon kuollut tai jotain.








Mut nyt alkaa aika loppua kun meillä on tässä illalla niin paljon menoa ja meininkiä. Pusuja sinne siis.

29. lokakuuta 2013

Homeless puppy


 Mulla ei ole oikeastaan missään vaiheessa tullut täällä sellainen oikein kunnon koti-ikävä ihan varmaan senkään takia, että asiat täällä on sujuneet lähes aina kuin rasvattu, sopeuduin tänne tosi nopeesti. En missään vaiheessa ajatellut että vaihtarin elämä on aina ruusuilla tanssimista, mutta nä ekat kuukaudet täällä oli mulle oikeestaan just tota.. En ikinä kuvitellut että alle kolmen kuukauden täälläolon jälkeen olisin jo käynyt New Yorkissa, TomorrowWorldissa, Floridassa, Water raftingissa, six flagsissa tai että mua olisi kutsuttu MTV:n synttärijuhliin ja etsimään sopivaa paria friendzone ohjelmaan. Ja kuka ois uskonut että tutustun niin älyttömän ihaniin ihmisiin, ettei tyttöjenilloista ja sleepovereista selviä ilman naurunkyyneleitä. Ei mulla oo yhtään ollut aihetta valittaa mun elämästä täällä, mutta tässä postauksessa kerron vähän mun viimeaikojen tapahtumista että te lukiatkin saatte vähän realistisemman kuvan siitä, millaista vaihtarin elämä voi joskus olla ;)

Edellisviikolla mut soitettiin kesken koulupäivän alas rehtorin kansliaan jossa istuin yhdessä mun kaverin kanssa, joka virnuili mulle siitä että tonne pyydetään vain oppilaita jotka on pahoissa vaikeuksissa. Meidän kanslisti vain naurahti ja sanoi "No se on ihan varmasti vaikeuksissa jos se sut tuntee". Siellä mä sitten istuin 4 tuntia, ennenkuin mut vietiin toiseen huoneeseen, jossa tapasin mun aluevalvojan, joka siis pitää huolen, että kaikki menee hyvin mun vaihdon aikana. Mun oma äiti suomen puolelta jo vähän pisti aamulla varoittavaa viestiä, että aluevalvoja saattaa tulla mua päivän aikana jututtamaan. Itse kuitenkin odotin tota juttutuokiota vasta kotona koulun jälkeen.

Mun aluevalvoja oli tullut kirjauttamaan mut ulos koulusta ja ilmoitti, että joudun vaihtamaan myös isäntäperhettä. Toi yllätys ei ollut mitenkään positiivinen. Yfun mielestä mun perhe ei ollut sopiva ja host-äiti matkusteli ihan liikaa.. Mä en itse ois kuitenkaan voinut edes kuvitella parempaa perhettä. Ja koulua jouduin vaihtamaan, koska yfun mielestä se oli liian ghetto, liian epäjärjestyksessä, täynnä mustia ja muutenkin kamala paikka kaikin puolin. Mulle toi koulu kuitenkin hipoi täydellisyyttä ihan vain ihmisten takia, eikä mua missään vaiheessa haitannut että olin ainoa vaalea tyttö koko koulussa, päinvastoin, oikeastaan mua alkoi vaan ahdistaa koko koulunvaihto ihan vain sen takia, että uusi koulu olisi luultavasti valkoisten koulu.

Tona perjantaina sain jutella niin koulun henkilökunnan, yfun ihmisten, kuin poliisienkin kanssa. Mut vietiin suoraan koulusta Jacksoniin, mun aluevalvojan kotiin, jossa mun oli tarkoitus viettää koko viikonloppu. Pieneksi ongelmaksi muodostui ne 7 kissaa, jotka ton katon alla asusteli, mä kun oon aika pahastikkin kissoille allerginen. :D Mulla ei ollut mukana myöskään minkäänlaista lääkitystä tai vaihtovaatteita, koska mut oltiin revitty suoraan koulusta. Multa otettiin kännykkä pois samantien etten vain voisi ottaa yhteyttä mun host-perheeseen ja aluevalvoja teki hyvin selväksi etten saa mennnä edes hakemaan mun tavaroita vanhasta talosta. Jotenkin sain hänet lopulta luopumaan tosta päätöksestä ja sain itse hakea kamani seriffin kanssa.. Mun oloa viikonlopun aikana vaikeutti myös pikkukaupungin surkeat yhteydet, ja se että mun kännykän laturi oli myös host-perheen luona. Toi olematon kännykkäyhteys osui aika huonoon paikkaan, koska toi viikonloppu oli tietenkin sitä pahinta aikaa kun kaikki kyseli että missä oon ja mitä tapahtuu.
Vaikka mulla oli aika huono aloitus viikonlopulle, niin silti tapasin taas uusia ihania ihmisiä ja perjantaina käytiin myös futispelissä; mä siellä kannustin Jacksonin joukkuetta Jonesboron uniformussa. Haha. Mulle myös naurettiin, kun eka asia mitä mun suusta tuli ulos stadiumille päästyämme oli "Omg white people!" Lauantai meni ihan vain chillailun merkeissä, käytiin syömässä ja vietettiin Peterin synttäreitä. Sunnutai kului aikalailla saman kaavan mukaan, käytiin yhdessä vanhassa kylässä ottamassa Shayanen Senior kuvat ja mä kävin heittelemässä futista poikien kanssa. Tiistaina jouduin taas vaihtamaan perhettä, mulle sanottiin, että tä perhe on vain väliaikainen, mutta ton perheen äiti kuitenkin kovasti halus pitää mut.
Mä en kauhean kovalla innolla ollut tohon perheeseen jäämässä, jotenkin tuntui, etten sopinut yhtään niitten juttuihin ja kaikki tuntui muutenkin niin väärältä; koulu johon olisin mennyt oli valtava, mun vanhassa koulussa oli noin 1400 oppilasta ja toi koulu oli ainakin 3 kertaa suurempi! Talossa ei ollut toimivaa suihkua tai valoja ja Host-äiti aika selvästi ilmoitti, ettei tyttää eurooppalaisesta kuttuurista sitten yhtään. Tossa taloudessa vaihtareiden velvollisuuksiin kuului kaikkien ruokatarvikkeiden ja bensojen maksaminen. Huomasi kyllä että mun kiinalaisen host-siskot kovin yritti säästää ruokien ostamisessa, koska jääkaappi ammotti tyhjyyttään.
Olin koko viimeviikon ihan vain kotona ja ehdin katsoa loppuun niin PLL:n, TVD:n, kuin GG:nkin kaikki tuotantokaudet. Tossa se lopputulos kun makaa sängyssä päivät pitkät. Viimeviikon lauantaina pääsin shoppailemaan mun väliaikaisen host siskon kanssa ja vaikka me ollaankin tosi erilaisia, niin silti meillä oli ihan superkivaa ja rahan kulua ei taaskaan voinut estää, varsinkaan kun mä purin kaiken viimeaikojen stressailun ostoskasseihin. Illalla houkuttelin mun opiskelua ja kirjoja rakastavan host siskon salille ja kovan salitreenin päätteeksi opetin häntä meikkailemaan hahah. Hän taas opetti mua syömään jättikokoisia keksejä. Tänään sain vihdoin tiedon uudesta Host-perheestä ja muutto on kuulemma parin päivän sisään ja sitten pääsen taas kouluun ja ihmisten ilmoille. Täytyy kyllä sanoa etten olisi ikinä uskonut kaipaavani näin paljon takaisin kouluun :) Ehkä saan jopa mun laukun ja laturin takaisin, mä kun oon tässä joutunut jo viikon säästelemään kännykän akkua rikkinäisen laturin takia, ois kiva taas saada kännykkä käyttöön.

23. lokakuuta 2013

Fall Break

Meidän syysloma oli viimeviikolla; päästiin koulusta kotiin tuntia aikaisemmin keskiviikkona ja seuraavan kerran koulubussiin piti hypätä vasta tiistaina. Mä sain tietää koko lomasta vasta sunnuntaina joten me ei perheen kanssa ehditty pahemmin suunnitella mitään erityisempää tekemistä ton loman ajaksi. Mä siis vietin torstain ja perjantain lähinnä netflixin, rentoilun ja mikä parasta, syömisen merkessä! Perjantaina mun host-veli vei mut yhteen Atlantan suosituimmista halloween paikoista; Netherworldiin. Toi paikka kyllä nostatti kylmiä väreitä, sen verran aidoilta osa noista efekteistä tuntui.


Lauantaina meidän oli tarkoitus mennä shoppailemaan, shoppailusuunnitelmat muuttivat kuitenkin muotoaan, kun mun host-veli ilmoitti haluavansa disney Worldiin tänä viikonloppuna. Noh, niinpä me otettiin  taas auto allemme ja lähdettiin ajamaan kohti Orlandoa.


Mitä enemmän palmuja alkoi tienvieressä näkyä, sen lähenpänä määränpää häämötti. Me päästiin hotellille vasta pimeän aikoihin ja mä retkahdin sängylle heti ensimmäisen mahdollisuuden tullessa. Tota onnea ei kuitenkaan jatkunut kovin pitkään kun pitikin jo mennä syömään. Ruokapaikkojen etsiminen tohon aikaan tuntui melkeinpä mahdottomalta ja kun vihdoin löydettiin sopiva paikka, jouduttiin vielä hetki odottamaan ulkopuolella koska telkkarista tuli painimatsi jota kaikki olivat kokoontuneet katsomaan. Joskus 2-3 aikoihin aamuyöstä päästiin vihdoin ja viimein hotellille ja lämpimän suihkun kautta nukkumaan.

Sunnuntaina mut revittiin sängystä ylös ihan liian aikaisin! Mun host veli hyppi ja pomppi innoissaan kuin 5 vuotias ja oli ihan valmiina lähdössä Disney Worldiin. Mä taas koitin peittää silmiä ja korvia peitoilla ja tyynyillä ja pitkittää heräilyä mahdollisimman pitkään. Loppujenlopuksi oli pakko kuienkin nousta ja jatkaa matkaa kohti Magic Kindomia. Toi ei ollut mun eka kerta siellä ja muistin melkein kaikki paikat ulkoa, en tosiaan tiedä miten, kun tosta ekasta Floridan reissusta on jo senverran aikaa. Toi ei ollut eka kerta myöskään mun veljelle, joka oli kuulemma muutama vuosi sitten viettänyt tuolla 2 viikkoa putkeen... Haha.

Lämpimiä kelejä meidän reissusta ei todellakaan puuttunut, päinvastoin, jonottaminenen oli välillä yhtä tuskaa, kun aurinko porotti täysillä ylhäältä päin ja jalat olivat superväsyneet kaikesta tosta kävelystä ja jonotuksesta. Mun Host-veli oli sitä mieltä, että meidän pitää pyöriä teemapuistossa sulkemisaikaan saakka, mutta mä en kuitenkaan kannattanut tätä ideaa. Iltaparaatin ja ilotulitusten jälkeen viimeisen space mountain kierroksen houkutus kuitenkin kävi todella suureksi speed passien takia, joten pyörähdettiin sitten vielä senkin kautta! Jostain syystä meidän ohitteluyritys ei kuitenkaan onnistunut ja jouduttiin jonottamaan tunnelissa vielä puolitoista tuntia lisää...

Illalla alkoi vähän viiletä ja lämmin hotellihuone houkutteli enemmän kuin pitkään aikaan, me kuitenkin hypättiin vahingossa väärään parkkipaikkajunaan ja tehtiin pari ylimääräistä kierrosta ennen kuin oma auto löytyi. Myös hotellin etsimisessä oli ongelmia ja loppujenlopuksi päädyimme motelliin nukkumaan. Motelliin... En saanut unta koko yönä ja suikuun en edes vilkaissut...ettei käy niin kuin psykossa... hyi!

Maanantaina vietettiin viimeinen Floridapäivä Miamissa, biitsillä aurinkoa ottaen. Rusketus(lue. palamis)rajoilta ei todellakaan säästytty.. Olinkin jo kaivannut tollaista ihanaa polttavaa aurinkoa ja meri-ilmastoa 

15. lokakuuta 2013

Eat. Sleep. Rave. Repeat.


Multa on nyt taas pitkään kinuttu tätä tomorrowworld postausta ja tässä tä nyt tulee. Päätettiin siis host veljen kanssa pari viikkoa sitten käydä tsekkkaamassa kesän viimeiset festarit ja oli kyllä paras idea pitkään aikaan, senverran hyvä meno siellä oli! Mun fanituspisteet tippuivat erityisesti Hardwellille, Nicky Romerolle, David Guettalle sekä Armin van Buurenille jotka pitivät tunnelman katossa aamusta iltaan! Tuolla oli ehkä miljoona eri lavaa ja esiintyjää joten me pidettiin meidän melkeen eturivin paikat mainstagella koko päivän eikä liikuttu milliäkään mihinkään suuntaan, vaikka mä löisinkin itseni tosi moneen otteeseen milloin kenenkin olkapäiltä istumasta.

 Täällä Atlantassa on biksukelit jatkuneet aika pitkälle mutta toi päivä taisi olla niitä kesän viimeisiä superlämpimiä päiviä. Ihan täydellinen festarikeli osui kohdalle. Jos joskus pääsen vielä Tomorrowworldiin tai tomorrowlandiin niin toi leirintäalueella yöpyminen on kyl ihan must juttu! Siellä näytti tapahtuvan jopa enemmän kuin itse festarialueella haha.


Mulle kertyi koko päivän ajalta niin paljon kuvia ja videoita että kännykän muisti oli loppujenlopuksi ihan täynnä. Ehkä ihan hyväkin, niin pääsin täysillä nauttimaan keikoista, kun ei ollut edes mahdollisuutta keskittyä kuvien räpsimiseen.

Kaikenkaikkiaan meillä oli ihan mahtava päivä ja joka paikka tanssimisesta ja reivaamisesta kipeänä oli ihana päästä omaan sänkyyn nukkumaan päivän päätteeksi. Kotona oli kiva huomata että mun uudet valkoiset shortsit olivat täynnä vihreitä, liiloja, punaisia ja sinisiä raitoja johtuen kaikista päällesataneista festarimömmöistä ja glitterinauhoista. Noipa ei lähtenytkään pesussa pois , niinpä mulla on nyt aivan uudennäköiset shortsit kaapissa.








6. lokakuuta 2013

Homecoming


Nyt saatte katella kyllä tosi huonilaatuisia kännykkäkuvia, kun oon ollut niin laiska kantamaan tota jättimöhkälettä mukana. Meillä JHS:ssä tapahtumarikas Homecoming-viikko oli siis tällä viikolla. Hetkeksi saatiin heittää school uniformit nurkkaan, kun joka viikonpäivälle oli asetettu oma pukeutumiskoodi; Maanantaina oli Twin day, jolloin piti pukeutua kaverin kanssa samanlaisiin vaatteisiin, tiistaina tacky day, jolloin pukeuduttiin mahdollisimman huonosti ja oikeen kunnolla miss matchaaviin väreihin ja keskiviikkona pukeuduttiinkin sitten julkkiksiksi. Tohon toi sitten jäikin koska meidän rehtori päätti peruuttaa torstain nerd dayn kun porukka ei pukeutunut ohjeiden mukaan...Noh jokun oppilas ei oikeen tykännyt tosta muutoksesta ja päätti sitten heittää piirakan meidän rehtorin naamaan perjantain ruokailussa...


Perjantain Spirit day oli ihanaa vaihtelua perus koulunkäynnille, kun kaikki oppitunnit oli tuplasti lyhyempiä ja päivän päätteeksi koko koulu kokoontui vanhaan gymiin pep rallyn merkeissä, meidän koulun cheerleaderit ja tanssiryhmä esitti pieniä demoja omista jutuistaan orkerterin soittaessa taustalla ja poikien iloksi paikalle oli tilattu myös KFC:n kananugetteja syömiskilpailua varten. Halukkaat saivat esitellä myös pallonheittotaitojaan koriksenheitto kilpailussa.


Lauantaina käytiin taas host-veljen kanssa shoppailemassa, aika huonolla menetyksellä kylläkin. Pitkän harkinnan jälkeen päätettiin mun kaverin kanssa käydä tsekkaamassa myös meidän koulun homecoming-tanssit. Toi päätos tehtiin siis jopa niin myöhään että tanssit oli alkaneet jo puoli tuntia sitten ja mä olin vielä ostoskestuksessa pyörimässä. Niinpä nopeasti ajettiin kotiin ja juoksin vetämään vaatteita päälle. En varmaan koskaan oo ollut noin nopea, koska laittautumiseen meni tasan 5 minuuttia ja loppujenlopuksi oltiin tansseista vain vähän reilu tunti myöhässä.:)
Juhlapaikalle saavuttuamme saatiin kokea aikamoinen ylläri; ei ketään missään. Noh me sitten kahdestaan hiippailtiin saliin mun deitin kanssa, katseltiin ypärillemme pimeessä salissa ja sanomatta sanaakaan, läpättiin kunnon yläfemmat toisillemme! Me todellakin oltiin aivan kahdestaan.. Onneksi kuitenkin rurkan takaa ja vessoista alkoi hiljalleen valua lisää porukkaa ja loppujenlopuksi meitä olikin 17. 17! Eipä taida olla nä homecoming tanssit meidän koulussa kauhean iso tjuttu, Jonesborossa kun kuitenkin on reilusti yli 1000 oppilasta. Ei kuitenkaan annettu ton pienen osallistujamäärän haitata, meillä oli kaikesta huolimatta ihan älyttömän hauska ilta ja en kadu yhtään menemistä, kylla toi homecoming on kuitetenkin vaihtarille ihan sellanen must juttu kokea.

14. syyskuuta 2013

Still alive


Nyt pitää todeta että oon kyllä ollut ihan uskomattoman aktiivinen tän blogin kanssa, näiden parin kuukauden aikana kun oon täällä Atlantassa ollut, en oo kertaakaan tullut ilmoittamaan itsestäni. Tähän hiljaiseloon olis ehkä miljoona eri syytä ja lista vois jatkua vaikka loputtomiin, mutta eiköhän jätetä ne turhat selittelyt pois ja mennä suoraan kuulumiskierrokselle. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiks se noin mene?

Alku täällä lähti käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla; Host perheen suhteen oon ollut maailman onnekkain ja actionia mun parista ekasta kuukaudesta ei todellakaan ole puuttunut, päinvastoin; ihan sellaiselle perus rentoutumiselle ei ole jäänyt aikaa oikein yhtään. Sen taisin jo heti kättelyssä tajuta, että mun jenkkiperhe on aika menevää laatua ja mitä enemmän toimintaa, sen parempi. Heti ekana viikonloppuna tänne saapumisen jälkeen, mun host-veli vei mut kokeilemaan water raftingia Tenneseehen. Tota kokemusta en tuu ikinä unohtamaan ja jos vain vielä joskus saan mahdollisuuden tehdä uudestaan jotain tollaista niin en epäröi menemistä kyllä hetkeäkään, niin uskomaton kokemus se oli! Meillä kävi vielä niin hyvä tuuri että puolivälissä koskenlaskua saatiin kaatosade ja ukkonen niskaan, niin mukavasti toi sade viilensi sitä kuumaa kesäpäivää, ei sillä eitteikö oltaisi jo valmiiksi oltu ihan läpimärkiä kaikkien niiden kuohujen, räiskeiden ja tahallisten veteenhyppimisten jäljiltä.

Mun täälläoloon on kuulunut myös paljon leffoissa käyntiä ja vielä tuplasti, ei, triplasti enemmän shoppailua, me nimittäin yks kaunis lauantai päätettiin aamupalapöydässä, että sitä vois tehdä pienen roadtripin New Yorkiin, ihan vain pidennetyn labor day viikonlopun kunniaksi. Niiinpä me pakattiin itsemme autoon ja lähdettiin ajamaan kohti pohjoista. Ajettiin jokaisen osavaltion läpi, jotka tielle tuli Georgian ja New Yorkin välillä ja jo Virginian kohdalla oli ihana yllätys nähdä tähtiäkin taivaalla, niitä kun ei täällä Atlantassa pahemmin näy.


Viidentoista avopakussa istutun tunnin jälkeen oltiin vihdoin perillä, kaikki se matkan rasitus ja mahdolliset veritulpat autossa istumisen jäljiltä unohtui välittömästi, kun ekan kerran sain iskettyä kengänpohjan New Yorkin koville katukivetyksille. Niin uskomattomalta se elämää ja ihmisiä täynnäoleva kaupunki tuntui jo heti ensikosketuksella. Kaikki siellä huokui sitä Nykin kiirestä tunnelmaa ja luonnetta, mitä aiemmin olen nähnyt vain leffoissa. En varmaan koskaan ole nähnyt niin suurta ihmisvirtaa, kuin sinä sunnuntaina Times Squarella. Niin paljon erilaisia ihmisiä, fiilistä, tuoksuja kaikenmaailman katukioskeista ja suurkaupungin ääniä. Kaikkialla soi musiikki, lähtöisin joko katusoittajista, tai jättimäisistä kaijuttimista. Jokainen kauppa sai innostuneen shoppailijan houkuteltua omien seinien sisälle ja kaikki se kaupungin vilinä sai mut niin pyörryksiin ja pysähtyneeksi, että olisi tehnyt vain mieli tuijottaa tunteja sitä kaikkea, mielellään suu auki ja keskellä katua. Onneksi host-veli veti aina välillä takaisin todellisuuteen ja matka sai jatkua.

Sunnuntai-iltana, kaiken sen kaupasta toiseen juoksemisen ja metrossa eksyilyn jälkeen päätettiin käydä katsomassa yöllistä New Yorkia Empire State buildingin huipulta. Vaikka toi kaupunki päiväsaikaan olikin aivan älyttömän upea, ei se kuitenkaan vetänyt vertoja kaikelle sille yölliselle tunnelmalle, mitä se piti sisällään, kyllä ihmiset on sitten harvinaisen oikeassa kun sanoo New Yorkia kaupungiksi joka ei koskaan nuku.Tona yönä, kun katselin ylhäältäpäin sumun, pimeyden, korkeiden rakennusten ja upeiden valojen täyttämää kaupunkia, taisin löytää mun oman rakkauskaupungin.

 Seuraavana aamuna, muutaman tunnin yöunien jälkeen, suunnattiin katsomaan Vapaudenpatsasta. Sisälle ei kuitenkaan päästy kurkkaamaan, ne kierrokset kun oli siltä päivältä loppuunmyytyjä. Meidän vapaudenpatsasreissu oli myös astetta kosteampi retki, heti kun päästiin veneeseen, alkoi sataa oikein kunnolla, pikku kaatosade ei menoa kuitenkaan haitannut. Sainpahan ainakin yhden lisäsyyn ostaa muutaman kassillisen kuivia vaatteita. Valitettavasti meidän extempore New York reissu jäi tosi lyhyeksi, ainakin sain vähän esiamakua ja hetken nauttia tosta kaikesta. Onneksi taidetaan päästä taas joulunaikoihin ton kaupungin sykkeeseen.

Nyt olis varmaan mun aika lopettaa tä selittäminen ja mennä nukkumaan, rapakon siellä puolen taitaa alkaa jo aamu sarastaa, täällä alkaa vasta verhot mennä kiinni ja valot pois. Hyvää huomenta suomi, kauniita unia Atlanta. Palaillaan taas heti kun on edes vähän ylimääräistä aikaa.

5. elokuuta 2013

Tänään jäljellä 0


Apua! En edes tiedä mitä ajatella enää. Mulla on tasan 5 tuntia lähtöön.. vähemmänkin ja vaikka kuinka koitan vääntää aamuista herätystä myöhemmäksi, ei aika näytä kulkevan yhtään sen hitaampaa. Lasken vain tunteja lähtöön ja kauhulla odotan sitä hetkeä, kun noi tunnit muuttuu minuuteiksi, sekunteiksi ja jo tapahtuneiksi hetkiksi. Vaikka kaiken lähtöön liittyvän pitäisi olla kunnossa, ei toi tunnu vaan yhtään sen todellisemmalta, kuin koskaan ennenkään, täällä mä vaan kirjoitan blogitekstiä ja raivoan mun koneelle keskellä yötä lentokenttähotellissa, enkä silti tajua, silti. En vain osaa kuvitella, että huomenna tähän aikaan oon jo ihan muualla ja tutut ja turvalliset ihmiset ja ympäristöt ovat jääneet jo kauas taakse.

Peach State here I come! Nähdään ja kuullaan kohta taas.

2. elokuuta 2013

Vau

Vau, vau, ihan uskomatonta, että oon oikeasti kirjoittamassa sitä ensimmäistä postausta, jonka tekeminen on tuntunut  niin ylivoimaiselta jo varmaan siitä lähtien, kun blogin ulkoasu saatiin vihdoin ja viimein (yli kuukausi sitten) valmiiksi. Tai mieluumminkin siitä lähtien kun peppi sai fiksattua koko blogin julkaisukuntoon. Jotenkin aikaa tälle raapustamiselle ei ole löytynyt edes etsimällä ja kuvatkin ovat uupuneet pahasti. Ja nyt kun vihdoin ja viimein sain edes jonkinmoisen aloituksen aikaiseksi, niin pakkohan tä on loppuun asti kirjoittaa..
En oikeastaan ole koskaan ollut sellaista bloggaajatyyppiä ja sen huomaa jo siitä, miten pitkälle sain tämänkin postauksen julkaisemista venytettyä. Yritän kuitenkin kirjoitella mahdollisimman säännöllisesti, niin että kaikki, joita kiinnostaa lukea mun jenkkivuodesta, saa siihen mahdollisuuden tän blogin kautta ja voipi olla että pääsen myös itse astetta helpommalla, kun ei tarvitse selittää kaikille kuulumisia erikseen. 
Mun Tj on tässä vaiheessa 3 ja sehän tarkoittaa sitä, että kolmen päivän päästä löydän itseni Helsinki-Vantaa lentokentältä juoksemassa oman lentoni perässä, jonka päätepysäkkinä olisi sitten Atlanta, parin välilaskun jälkeen tietenkin. Huhhuh, kuulostaapa karulta toi kolme päivää, varsinkin kun tiiän miten nopeasi aika näinä vikoina päivinä lentääkään. Tiedän ettei tä eka postaus ollut nyt kovinkaan tyhjentävä, vaan vähän pintapuolinen ja lyhyehkö yritys blogin aloitukselle, mutta ainakin on sitten mistä jatkaa kun on taas vähän enemmän aikaa ja inspiraatioita. Nyt meen kuitenkin viettämään ihanaa kesäiltaa rakkaiden ihmisten kanssa, iloisten juhlien merkeissä, nyt kun siihen on vielä mahdollisuus ja ehtii vielä edes vähän nauttia niiden seurasta, ja joita näkee suraavan kerran sitten vuoden päästä.
Lopuksi täytyy sanoa vielä isot kiitokset ja halit pepille tosta ulkoasusta, en ois kyllä ikinä pärjänny tän kanssa.